lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kokonaiselämysmalli

Graduuni kerätyn aineiston pohjalta tein oheisen kulttuuritapahtuman kokonaiselämysmallin.Ydinohjelma on kulttuuritapahtumissa ja festareilla toki tärkeä, mutta se ei ole ainoa elämykseen vaikuttava asia - eikä välttämättä edes tärkein.

Kulttuuritapahtuman kokonaiselämysmalli (Kinnunen 2013, 44)



Oheisohjelman merkitys näyttäisi olevan kasvussa, ja erityisesti tulevaisuutta kuvatessaan festarikävijät mainitsivat oheisohjelman varsin usein. Festarilla tarjottavat palvelut ja tuotteet voivat tuoda pieniä hyvän mielen välähdyksiä, mutta epäonnistuessaan ne voivat pilata tapahtuman. Ihmiset (yleisö, esiintyjät, talkoolaiset, paikalliset) luovat yhteisyyden tunteen, joka on tärkeä osa festivaalin tunnelmaa. Ympäristöllä tarkoitan paitsi itse tapahtumatilaa, myös paikkakuntaa ja ympäröivää luontoa. Varsinkin kesäisissä klassisen musiikin tapahtumissa luonnolla on suuri merkitys tunnelman luonnissa. Kesä ja sää vaikuttavat elämykseen. Suomalaiseen kesään ja kesäiseen kulttuuritapahtumaan kytketään luonnon kokemista kehollisesti: auringon lämpö iholla, meriveden kosketus kahlaillessa, kesäsade kasvoilla, mustikan poimiminen suuhun väliajalla. Festarijärjestäjän tekemillä periaatepäätöksillä, strategisilla linjauksilla, voi olla suurikin vaikutus tunnelmaan ja sitä kautta kokonaiselämykseen. Strategisia linjauksia ovat esimerkiksi kestävän kehityksen periaatelinjaukset, rahoitukseen liittyvät päätökset tai laatuvaatimukset. Näistä kaikista tekijöistä koostuu mitä erilaisimmilla kombinaatioilla festivaalin tunnelma.


Kinnunen, M. (2013). ”Todella hyvä meininki kylällä” – Kulttuuritapahtuman kokonaiselämykseen vaikuttavat tekijät. Pro Gradu. Lapin yliopisto, Matkailututkimus.